Ikiliikkuja mä oon...


8 vuotta sitten aloitin ihan nollasta. Olin täydellinen sohvaperuna.

Aloitin ihan peruskävelyllä. Ja tähän innostus lähti, kun seurasin vierestä kun mieheni lähti lenkille veljensä kanssa, kyllä minä kun muutkin ajattelulla.

Päivästä toiseen joku patisti ja houkutteli lenkille...ja kävelylenkkien pituudet kasvoivat. Aikaa kului noin puoli vuotta ja naps! Liikunnasta oli tullut tapa. Sen jälkeen lenkkeily alkoi maistua hyvältä, eikä enää tarvittu pakollista lenkkikaveria. Saatoin lähteä  myös yksin kävelylle.

Ilman näitä lenkkikavereita liikkuminen olisi jäänyt sohvan ja jääkaapin välille. Joten iso KIITOS molemmille. Ja edelleenkin otan mielummin lenkkikaverin mukaan, kuin menen yksin.

Nälkä kasvaa syödessä, joten mukaan tuli voimaharjoittelu ja juoksu. Näillä mentiin kuusi seuraavaa vuotta. Parhaillaan vedin seitsemän leukaa ja juoksin kympin lenkin. Ja välillä kuntoulu meni vähän överiksikin.

Saliharjoittelu


Pieniltä liikunnan aiheuttamilta kiputiloiltakaan ei vältytty ja välillä piti vähän rauhoittaa ja levätä. Ja ottaa buranaa. Ja buranaa...

Onneksi liikunta on pysynyt mukana koko ajan, vaikkakin maltillisempana. Juoksu on vaihtunut kävelyyn, matka 10 kilometristä seitsemään, salireenit tippunut neljästä kahteen kertaa / viikko.

Uskon tuolla nahkani ja lordin alla kuitenkin lymyilevän jonkinlaiset lihakset. Ne ovat vaan hyvin piilossa.

Olen lukenut, että tavoitteita olisi hyvä olla tulosten saavuttamiseksi. Joten näin aluksi juoksu 3km. Tämän harjoittelun aloitinkin juoksumatolla  2 min kävelyä ja 2 min juoksua metodilla.

"Se, joka haluaa, keksii keinot. Se, joka ei halua, keksii selitykset."

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ympäristön vaikutus muutokseen

Tulossa jäätelökesä

Polar Ignite, uusi ystäväni