Miten säilytän motivaationi 1

Aktiivisuusranneke
Polar a300

Millä saan pidettyä motivaatiota yllä tähän kaikkeen liikkumiseen? Tulee aika, kun ei huvitakkaan lähteä liikkeelle. Ja aika, jolloin ruuanlaitto ei jaksais vähempää kiinnostaa. EVVK. Mitäs sitten, mikä avuksi?

Olen ajatellut palkita itseäni juuri näillä minun "motivaattoreilla". Eli kaikki mikä auttaa pitämään liikkeessä on hyvästä. Oli se sitten uusi urheilukello, Fit-lehti tai kasvisruokakirja. Onhan näitä, mutta mikä on se minun (tai sinun) seuraava juttu.

Minun ehdottomasti yksi parhaista laitteista on aktiivisuusmittari ranteessa. Se kulkee lähes aina mukanani. Tällä hetkellä ranteessani komeilee Polarin A300. Onhan se iso ja ruma, mutta hinta-laatusuhde on kohdallaan. Tykkään.

Siitä näkyy päivittäinen aktiivisuuteni ja viikottaiset treenit. Ja unen määrää voi ja kannattaa seurata. Askeleitten todenperäisyydestä en ole varma, koska aika isoja askellukemia näyttää työpäivän osalta. Teen paljon käsilläni töitä ja epäilenkin laitteen laskevan nämäkin askeleiksi.

Gps kellossa ei ole ja sitä kaipaan välillä. Aikaisemmin käytin Sport Trackeriä ja sillä pystyi katsomaan kuljetun reitin ja jopa korkeuserot. Sykevyön avulla tuo oli mitä mainioin sovellus.

Minua motivoi myös lukemani kuntoilulehdet. Olen tilannut välillä Kunto Plus- ja Fit-lehden. Ja on postiluukusta tipahdellut Kauneus ja Terveyskin.  Lehdissä on vaan tuppaa toistumaan samat jutut vuodesta toisen, perusasiat kun ei juurikaan ole muuttunut. Nykyään tykkäänkin ostella mielummin irtonumeroita eri lehdistä. Sillon alkuaikoina vanhatkin kuntolehdet kirpputorilta olivat löytöjä.

Meillä on tuolla alakerrassa tyhjänpanttina takkahuone. Hukkaneliöitä siis, kun se toimii enemmänkin läpikulkutilana. Kahdeksan vuotta sitten ostettiin sinne sellanen monitoimi kuntoululaite "weideri" ja sillä meidän perheessä aloitettiin kuntosaliharjoittelu. Ja koska nälkä kasvaa syödessä, ollaan siirrytty parempien patojen ääreen, oikealle salille. Weideri on saanut uuden kodin toisaalta, mutta hyvänä alkuunpanijana sitä muistelen.

Oli takkahuoneessa kuntopyöräkin, ja sellainen kotistepperikin, mutta ne tuppas jäämään vaatenaulakoksi alun jälkeen. Parhaiten nämä laitteet toimii, jos niitä pystyy kierrättämään vaikka ystävien kanssa. Kattokaas, kun vaihtelu virkistää.

Sitten minua tietysti motivoi hyvät urheiluvarusteet. Enkä tarkoita nyt uusia trikoita mun tapauksessa. Kyllähän niitäkin tarvitaan, on teknistä paitaa ja salihousua. Nämä ihan mukavuuden takia. Märkä puuvillanen t-paita ei ollut iholle mukava. Ja paksut verkkarit oli liian kuumat.

Minulla on heikkouteni ja se on retkeilyvarusteet. Vaelluksesta on tullut mieluisin lajini. Mikään ei ole hienompaa, kun rauhallinen hiljaisuus metsän siimeksessä. Siinä mieli lepää. Joten kun palkitsemisen aika tulee, ehkäpä jotain rinkan täytettä...

Paras "motivaattori" on kuitenkin hyvä olo.

Nyt täytyy lopettaa turhat jorinat, kun polar muistutti liikkeelle lähtemisesta. Tunti on siis kulunut.

"Maailmassa on vain kahdenlaisia naisia. Niitä jotka puhuvat koko ajan ja niitä jotka eivät koskaan vaikene." - Oscar Wilde

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ympäristön vaikutus muutokseen

Tulossa jäätelökesä

Polar Ignite, uusi ystäväni